Mauri Elovainio
Mauri Casimir Elovainio (myös Mauri Kalevi Elovainio) (4. heinäkuuta 1936 Oulu - 24. joulukuuta 2023 Helsinki) oli suomalainen kunniakonsuli, yritysjohtaja, kulttuuri- ja urheiluvaikuttaja ja yhteiskuntatieteilijä.[1][2]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elovainio opiskeli Ressun lukion ranskan kielen linjalla ja valmistui ylioppilaaksi vuonna 1956. Hän valmistui valtiotieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1962. Hänen opinnäytetyön aihe oli Yhdysvaltain asennoituminen Indo-Kiinan kysymykseen vuosina 1945-1954. Hän toimi osakunnan ranskan kielen kerhon puheenjohtajana. Myöhemmin hän oli valtiotieteen lisensiaatti.[1][3][4][5][6]
Hän toimi Helsingin yliopiston promootiojuhlan gratistina. Gratisti on promootiotoimikunnan keskuudesta valittu puheenjohtaja.[7][8]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elovainio osallistui YK:n yleiskokoukseen Suomen valtuuskunnan jäsenenä vuonna 1965. Hän toimi Paasikivi-Seuran sihteerinä vuosina 1965-1966. Elovainio toimi Suomen ensimmäisen parlamentaarisen puolustuskomitean sihteeristön jäsenenä vuonna 1970-1971 ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan sihteerinä vuonna 1971.[9][10][11][12][13][14]
Hän opetti yhteiskuntatieteitä ja valtio-oppia New Yorkin yliopistossa, Sorbonnen yliopistossa, Helsingin yliopistossa, Turun yliopistossa, Helsingin kauppakorkeakoulussa ja Hankenilla. Hän teki opintomatkoja Yhdysvaltoihin, Ranskaan, Italiaan, Englantiin ja Skotlantiin.[1][15]
Elovainio teki uran YK:n ja Unescon palveluksessa. Hän oli Suomen Unesco-valtuuskunnan jäsen vuonna 1978. Elovainio oli LKP:n ehdokas ulkoministeriön pohjoismaisten asiain toimiston päälliköksi vuonna 1978.[16][17][18]
Elovainio toimi kulttuuri- ja lehdistöneuvoksena Suomen Pariisin suurlähetystössä vuosina 1979-1983. Hän vaikutti Suomen Ranskan-instituutin syntyyn. Hän seurasi Suomen entistä pääministeriä Kalevi Sorsaa Suomen Ranskan-instituutin säätiön valtuuskunnan puheenjohtajana vuonna 2000.[1][19][20]
Pariisin kauden jälkeen Elovainio siirtyi kulttuuri- ja lehdistöneuvokseksi Suomen Tukholman suurlähetystöön.[16]
Hän siirtyi Posti- ja telelaitoksen päätarkastajaksi ja kansainvälisten suhteiden ylitarkastajaksi vuonna 1984, joka muuntui myöhemmin Soneraksi. Elovainio ylennettiin kansainvälisten ja yhteiskuntasuhteitten päälliköksi vuonna 1988. Sonera laajentui Baltian markkinoille, jonka takia Elovainiolle syntyi läheinen suhde Liettuan kanssa.[1][19][21][22]
Elovainio ajatteli uusien viestintäteknologioiden joko yhdistävän Länsi- ja Itä-Euroopan toisiinsa tai uudet teknologiat tulivat luomaan entistä syvemmän railon alueiden välille. Uudet teknologiat jokatapauksessa kutistivat maailmaa ja maiden oli entistä vaikeampi eristäytyä ulkomaisilta vaikutuksilta.[23]
Elovainio toimi myöhemmin, Sonera Oyj:n pääsihteerinä, Suomen Tennisliiton puheenjohtajana, Suomenruotsalaisten kansankäräjien hallituksen jäsenenä, Selim Eskelinin säätiön hallituksen jäsenenä, Pro Baltica Forumin hallituksen jäsenenä, Suomen kansallisoopperan ja -baletin kannatusyhdistuksen Pro Operan puheenjohtajana. Suomen Tennisliitto palkitsi Elovainion Rakkaudesta tennikseen -laatalla vuonna 2011.[3][24][25][26][27][4][28][29]
Elovainio kutsuttiin Liettuan toiseksi kunniakonsuliksi vuonna 2000. Hänen toimipiirinä oli Länsi-Suomen lääni ja Päijät-Hämeen maakunta. Hän toimi myös Liettuan ystävät ry:n varapuheenjohtajana.[3]
Elovainio oli Liberaalisen Kansanpuolueen jäsen, mutta hän siirtyi Suomen Keskustan jäseneksi LKP:n liityttyä Keskustan jäsenjärjestöksi 1980-luvulla. Elovainio toimi Suomen Keskustan yhteiskuntatieteilijöiden puheenjohtajana ja Helsingin piirin hallituksen jäsenenä, sekä ruotsinkielisen piirin edustajana puoluevaltuustossa. Hän oli Suomen Keskustan ruotsinkielisen valtuuskunnan ja piirin perustajajäsen. Elovainio edisti kaksikielisyyttä Suomessa ja hän huomautti Folktingetin kokouksessa vuonna 2015, että keskustan puheenjohtaja, valtioneuvos Johannes Virolainen esitteli ruotsin kielen pakolliseksi oppiaineeksi peruskouluihin, eli keskusta oli tehnyt hyvää ruotsin kielen edistämiseksi. Pääministeri, Suomen Keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen myönsi Elovainiolle puolueen kultaisen ansiomitalin.[30][31][25][32][33]
Hänelle myönnettiin Folktingetin ansiomitali vuonna 2017.[34]
Hän toimi kirjoittajana Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Suomen kansallisbiografialle. Elovainio oli Edistyksellisen tiedeliiton puheenjohtaja ja kunniajäsen sekä Valtiotieteellisen yhdistyksen johtokunnan jäsen.[35][22][36][37][38]
Elovainio totesi yhteiskunnan kärsivän mikäli liian teknokraattinen maailmankuva valtaa sivistyspolitiikan.[39]
Elovainio oli ranskalaisuuden ihailija ja hänellä oli toinen koti Ranskan Rivieralla.[1][16]
Kirjat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- A Bibliography on International Relations - Mauri K. Elovainio & Rauno Lehtinen (Swedish Institute of International Affairs, 1973)[40]
- Kulttuurivientimme kasvava merkitys : Suomi-insituutti - "viisasten kivi" vaiko "ojasta allikkoon" (Ulkoasiainministeriö, 1990)[41]
Kunnianosoitukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rakkaudesta tennikseen -laatta, Suomen Tennisliitto, 2011[42]
Ritarikunnat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elovainio sai Ranskan valtiollisen kunniamerkin ja Liettuan ansioritarikunnan ritariristin vuonna 2013. Elovainio sai Suomen Leijonan ritarikunnan ensimmäisen luokan ritarimerkin vuonna 1996, Latvian Kolmen Tähden ritarikunnan upseerimerkin vuonna 1999 ja Italian Solidaarisuuden tähden ritarikunnan komentajamerkin vuonna 2003.[1][43][44][45]
Ordre National du Mérite, upseeri (1984)
Suomen Leijonan ritarikunta, ensimmäisen luokan ritari (1996)
Latvian Kolmen Tähden ritarikunta, upseeri (1999)
Italian Solidaarisuuden tähden ritarikunta, komentaja (2003)
Liettuan ansioritarikunta, ritari (2013)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g Muistokirjoitus | Mauri C. Elovainio 1936–2023 Helsingin Sanomat. 10.2.2024. Viitattu 23.5.2024.
- ↑ Elovainio, Mauri K www.finna.fi. Viitattu 23.5.2024.
- ↑ a b c KONSULIKUNTA | Liettualle toinen kunniakonsuli Helsingin Sanomat. 20.6.2000. Viitattu 23.5.2024.
- ↑ a b Helsingin kaupunki: Kaupunginhallituksen konsernijaosto www.hel.fi. 11.10.2010. Helsingin kaupunki. Viitattu 24.5.2024.
- ↑ Hallituksen sihteerilista lähes valmis. Helsingin Sanomat, 9.7.1975.
- ↑ [https://agricolaverkko.fi/vintti/julkaisut/luettelot/yhdysvaltain-historia/usag16.html Agricola: Yhdysvaltain historian opinn�ytteit� Suomen yliopistoissa: Yleinen valtio-oppi] agricolaverkko.fi. Viitattu 27.5.2024.
- ↑ Merimatka Ariadnen kannella päätöksenä promootiojuhla. Helsingin Sanomat, 28.5.1966.
- ↑ Roolit ja rituaalit | Promootion riemuvuosi | Helsingin yliopisto www.helsinki.fi. Viitattu 25.5.2024.
- ↑ Helsingin Sanomat: Puoluesihteeri moittii liberaalien tietotasoa - NL:n ja lännen kauppa kiistelyssä. Helsingin Sanomat, 24.5.1971.
- ↑ Puolustusvoimien historia Historia ja perinteet. Viitattu 23.5.2024.
- ↑ Seppo Tiihonen: Mannerheimista Mariniin ja Niinistöön: Vallan verkostot ja neuvonantajat 1944-2021. BoD - Books on Demand, 2021-07-15. ISBN 978-952-80-4739-1. Teoksen verkkoversio (viitattu 23.5.2024). fi
- ↑ Parlamentaariset puolustuskomiteat - yleisesikuntaeverstiluutnantti VTK Gustav Häglund.
- ↑ 1965 UN Yearbook.
- ↑ Apunen, Osmo: Linjamiehet - Paasikivi-Seuran historia. Tammi, 2005.
- ↑ Kauppakorkeakoulu - Kertomus lukuvuodesta 1972-1973 - Helsingissä 1973 - Oy Weilin + Göös Ab - Tapiola 1973
- ↑ a b c Lecorre, Pirkko: Kulttuurineuvos siirtyy Pariisista Tukholmaan - "Kenttä laajeni yli kestokyvyn". Helsingin Sanomat, 29.7.1983.
- ↑ Skdl ja Lkp yrittävät saada jalansijaa UM:stä. Helsingin Sanomat, 15.3.1978.
- ↑ Kivistö johtaa Unesco-valtuuskuntaa. Helsingin Sanomat, 16.10.1978.
- ↑ a b Louis Clerc: Suomen kulttuuri-instituutin perustaminen Pariisiin esimerkkinä suomalaisen kulttuuridiplomatian peruspiirteistä 1979–1991. Ennen ja nyt: Historian tietosanomat, 1.9.2018, 18. vsk, nro 3. ISSN 1458-1396. Artikkelin verkkoversio. fi
- ↑ SÄÄTIÖT | Konsuli Mauri K. Elovainio on... Helsingin Sanomat. 18.4.2000. Viitattu 23.5.2024.
- ↑ Näkökulma Heikki Hellman Taidevientiä, edustavasti Helsingin Sanomat. 16.12.1990. Viitattu 23.5.2024.
- ↑ a b Järjestöt. Helsingin Sanomat, 22.12.1991.
- ↑ F. Stephen Larrabee, F. Stephen Larrabee: Technology And Change In East-west Relations. Routledge, 2019-07-11. ISBN 978-1-000-31408-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 24.5.2024). en
- ↑ SÄÄTIÖT | Konsuli Mauri K. Elovainio on... Helsingin Sanomat. 18.4.2000. Viitattu 23.5.2024.
- ↑ a b Folktingsmedaljer till Friberg, Lindblom och Helsing demokraatti.fi. 6.11.2017. Viitattu 23.5.2024.
- ↑ President of the Republic had a Meeting with the Members of Pro Baltica Forum in Helsinki vp1992-2001.president.ee. Viitattu 23.5.2024.
- ↑ Ansioituneet henkilöt ja ansiomerkit Suomen Tennisliitto. Viitattu 23.5.2024.
- ↑ STT: Mauri Elovainio Tennisliiton uusi puheenjohtaja Helsingin Sanomat. 28.11.1999. Viitattu 24.5.2024.
- ↑ stl_adm: 100-vuotisjuhlavastaanotolla jaettiin huomionosoituksia Suomen Tennisliitto. 14.5.2011. Viitattu 27.5.2024.
- ↑ [http://w3.verkkouutiset.fi/arkisto/politiikka/55352.html Verkkouutiset - Arkisto - Aitous ja omaper�isyys puolueliturgian edelle] w3.verkkouutiset.fi. 20.6.2004. Viitattu 23.5.2024.
- ↑ Ylen kysely keskustan puoluevaltuustolle: liki kaksi kolmasosaa vastaajista kannattaa Suomen jäsenyyttä sotilasliitto Natossa Yle Uutiset. 25.3.2022. Viitattu 23.5.2024.
- ↑ Folktinget lobbar hårt för svenskan i kulisserna - men vem lyssnar och är kraven de rätta? svenska.yle.fi. Viitattu 23.5.2024. (ruotsiksi)
- ↑ Nu behöver Folktinget alla sina vänner Svenska Yle. 8.5.2015. Viitattu 27.5.2024. (ruotsiksi)
- ↑ HBL-arkiv/Tor Wennström: Här är Folktingets förtjänstmedaljörer 2017 www.hbl.fi. Viitattu 23.5.2024. (ruotsiksi)
- ↑ Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Esittely - Kansallisbiografian kirjoittajat kansallisbiografia.fi. Viitattu 23.5.2024.
- ↑ Kunniajäsenet | tiedeliitto.net www.tiedeliitto.net. Viitattu 23.5.2024.
- ↑ Kansainvälistyvä suomalainen valtio-oppi – Valtiotieteellisen yhdistyksen englanninkielinen julkaisutoiminta – Valtiotieteellinen yhdistys vty.fi. Viitattu 23.5.2024.
- ↑ Muutoksia pian odotettavissa poliittisissa voimasuhteissa. Helsingin Sanomat, 14.4.1965.
- ↑ Aste: Helsingin Keskusta haluaa perustulokokeilun pääkaupunkiin – kohteiksi työttömät ja freelancerit Suomenmaa.fi. 25.11.2015. Viitattu 24.5.2024.
- ↑ Mauri K. Elovainio, Rauno Lehtinen: A Bibliography on International Relations: Literature Published in Denmark, Finland, Norway and Sweden 1945 - 1960. Swedish Institute of International Affairs, 1973. Teoksen verkkoversio (viitattu 23.5.2024). en
- ↑ Mauri K. Elovainio: ”1990, 9”, Kulttuurivientimme kasvava merkitys: Suomi-instituutti - "viisasten kivi" vaiko "ojasta allikkoon". Helsinki: Ulkoasiainministeriö, 1990. ISBN 978-951-47-3996-5. Teoksen verkkoversio (viitattu 23.5.2024).
- ↑ stl_adm: 100-vuotisjuhlavastaanotolla jaettiin huomionosoituksia Suomen Tennisliitto. 14.5.2011. Viitattu 27.5.2024.
- ↑ Kunniamerkit | Italian Suomen-suurlähettiläs Pietro... Helsingin Sanomat. 23.1.2003. Viitattu 23.5.2024.
- ↑ Kunniamerkit | Tasavallan presidentti on myöntänyt... Helsingin Sanomat. 4.7.1999. Viitattu 23.5.2024.
- ↑ Häyrinen Jukka: Jatkoa edelliseltä sivulta Jaakonsaari... Helsingin Sanomat. 6.12.1996. Viitattu 23.5.2024.